lauantai 26. tammikuuta 2013

Kevätlöpinää

Kyllä meijän huusholliin kevät nyt tuli. Aluksi nyt verhojen muodossa.
A tuli päivän myöhemmin kotiin ku normisti koska laiva oli jostai syystä rikki, joten viikoksi töihin menevä työkaksikko ei päässy ajoissa töihin vaihtamaan vuoroa. Olipa hankalasti selitetty, mutta siis A:n kotona olo lyheni päivällä ja tiistaina jäädään Onnin kans taas kahestaan.

Äitini oli kolme yötä täällä ettei tultu ihan mökkihöperöiksi kahestaan Onnin kans ja ompeli Onnin huoneeseen sen verhon ja lyhensi Hobby hallista tilaamani parit verhot.
A toi tullessaan eteiseen pikkusen lipaston joka on kylläki aika korkee, 130cm. Tykkään!!
Nyt riittää ostelu ja tilailu vähäksi aikaa!! 




Keittiöön tälläset verhot, tumman turkoosit


ja olkkariin samanlaiset vihreenä






keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Ilmettä Onnin huoneeseen

Keskiviikkoa!!

Löysin kangasliikkestä ihanaa lintukangasta. Liikkeessä oli vain mallitilkku ja tätä piti tilata Tanskasta asti. Tästä tullee sitte Onnin huoneeseen verho. Ikkuna on nii pieni että kahta verhoa on turha laittaa enkä kyllä olis ees raskinu tilata enempää kangasta :D 
Sitten tilasin Jotexilta pussilakanasetin meijän sänkyyn. Vähä piristää ja tuo kevättä tähän huusholliin.

A lähti taas Ruottiin ja me jäätiin Onnin kaa kahestaan. Tänään oli onneksi vielä suhkoht lauhaa että sain pojan ulos nukkumaan. Sain rauhassa imuroida eikä tarvinnu joka välissä käyä kattoon mihin se on pyörähelly :D

 Ens kerralla me taijetaan Onnin kans hypätä A:n kyytiin ja mennä pohjoseen siksi aikaa ku isi on töissä. A pääsis sitte jatkamaan sieltä pohjosesta työkaverin kyydillä sinne Ruotsiin joten meille jäis auto ja päästäis kyläilemään. Käytäis ainakin Onnin kummitädin, sit siskon eli ihan normitädin, enon ja isomummon luona <3

Mä tästä häivyn sohvalle jännän kirjan kera jos vaan ehdin lukemaan ennenkö Onni herrää




 

perjantai 11. tammikuuta 2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Piristävää perjantaita

A tuli eilen aamuyöstä kotiin reissustaan.Mulla oli eilen lääkäriä, sit käytiin hakeen mäkkärimättöä ja oltiin vain.
Tänä aamuna oli sitten Onnin 6kk neuvola :

Jätkä osaa nyt seisoa varvistamatta, ottaa itse pöydältä (mitä haluaa ja yleensä kaikki) ja olihan vähän pituuttaki tullu, nyt 67cm ja painoa 8070g, hyvin siis mennee :)

Onni nukkunu nyt kaks yötä omassa huoneessa. Oon nukkunu ekan yön patjalla siellä ja nyt viime yön nukuin sohvalla että jos pittää käydä pistään tuttia suuhun nii ei A herää ku könköilen ylös :)
Hienosti on menny. Muutaman kerran kuulin juttelua, ja Onnilla on se tapana että tutti otetaan suusta poies ja jutellaan sille <3

Mitähän sitä muuta.. Tänään käytiin neuvolan jälkeen kaupoilla kaupungissa, ostamassa itkuhälytin ( joka olis ollu hyvä olla jo aaaaikaaaa sitte ), ruokaa, Onnille toppavaatetta ja lelua. Prismassa oli hirveesti leluja, pelejä, vaatteita ym -50%. 
Oon vähäsen laitellu Onnin pienenpieniä vaatteita kiertoon ja loput säästin. En henno millään niitä antaa pois :/
Nyt saunomaan ja köllöttelemään soffalle.

Oikeen ihanaa alkavaa viikonloppua!! 



maanantai 7. tammikuuta 2013

11 kysymystä

Kiitos kaksitassua haasteesta :)


This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognized | Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusiia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä jolla on alle 200 lukijaa.

1. Each person tagged must post 11 things about themselves 
Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. They must also answer the 11 questions the ' tagger ' has set for them 
Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
Heidän pitää valita 11 bloggaaja jolla on alle 200 lukijaa.
5. These lucky bloggers must then be told.
Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. There's no tag backs
Ei takaisin haastamista.

Ihan ekaksi ne 11 asiaa/ faktaa minusta 

1.Rakastan tehdä ristikoita ja sudokuja.
2. Lempivärini on vihreän eri sävyt, valkoinen ja ehkä ruskean sävyt.
3. Olen vasta hiljattain alkanut tykkäämään jäätelöstä. Aina olen sitä syönyt, mutta nyt vasta oikeesti tykkään ja voin itekkin sitä ostaa.
4.Kasi luokkaan asti minulla oli takapuolen alle ylettyvät hiukset ja äiti ahkearasti letitti ne joka aamu.
5. Olen koiraihminen. En välitä hirveästi kissoista, mutta jotkin kyllä ovat lutusia.
6. Tykkään keväästä ja kesästä mutta rakastan syksyä ja ruskaa.
7. Rakastin raskautta ylikaiken. Voin todella hyvin ja rakastin isoa mahaani ja sitä mikä siellä kasvoi, Onni <3.
8. Vasta parina viime vuonna olen oppinut olemaan purematta kynsiäni.
9. Olen laihtunut, olikohan vuosina 09-10 yhteensä 45kg.
10. Haluaisin sisustussuunnittelijaksi, ja ehkä vielä kouluun haenkin :).
11. Ja viimeinen, hmm.. En ymmärrä uusimmista puhelimista, tietokoneista, tableteista tms. mitään, eikä sen kyllä niin väliäkään :)


Sitten kaksitassua-blogin pitäjän 11 kysymystä:


1. Ruoka, jota ilman et voisi elää? -Peruna ehdottomasti
2. Miksi aloitit blogin kirjoittamisen? - Hyvä kysymys, ei ole ehkä mitään syytä, mutta luin monesti muiden blogeja ja ajattelin että voisinhan minä itekkin kirjoittaa kaikkea :)
3. Paras ja pahin ominaisuutesi? - Paras olisi ehkä että olen aika iloinen ja siisti ihminen, pahin että en ole yhtään kärsivällinen, kaikki tännehetinyt :D
4. Jos elämästäsi tehtäisiin albumi, mikä kappale siellä ainakin olisi? - Tää on kyllä vaikee, mut lapsena rakastin ja mielestäni vieläkin yksi parhaimmista kappaleista on Phil Collinsin- Another day in paradise
5. Oudoin tapasi?- Ehkä sohvatyynyjen pöyhiminen joka välissä :D
6. Miten viettäisit vapaapäivän yksin? Hmm, syömällä pitkän kaavan mukaan aamupalan, siivoamalla rauhassa ja eeehkä lukemalla jotain hyvää kirjaa
7. Minkälainen oli lapsena? - Pyöreä :DD Noo, olin aika iloinen lapsi ja huoneeni oli kuin kaatopaikka :))
8. Lempivaatteesi lapsena? - Nyt ei tuu kyllä mikään erityinen mieleen.. Hmm, sellanen rimpsumekko oli kyllä kova sana siihen aikaan.
9. Teitkö uuden vuoden lupauksia, jos teit niin mitä?- En tehnyt yhtään, niinku en ikinä.
10. Teitkö jotain sellaista viime vuonna jota et ole aikaisemmin tehnyt?- No tää oli helppo, olin raskaana ja synnytin :D
11. Suurin haaveesi alkaneelle vuodelle?- Olla hyvä äiti Onnille, mennä töihin jaaaa, noo, siinäpä ne olikin. Mut tietty olla terveinä koko konkkaronkka :)

Hauskoja kysymyksiä eikä kaikki ollu ihan helpoimmasta päästä, joten kiitokset loistavista kysymyksistä :)

Sitten omat kysymykset:

1. Mikä on mielestäsi ihanin esine/asia kodissasi?
2. Ihanin vuodenaika ja miksi?
3. Mikä oli lapsena haaveammattisi?
4. Oletko matkustanut ulkomaille ja jos olet niin minne?
5. Pelkäätkö mitään?
6. Lempiruokasi/inhokkisi?
7. Jos olisit väri, mikä olisit?
8. Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit ensimmäiseksi?
9. Missä olet kymmenen vuoden päästä?
10. Julkkis jonka haluaisit tavata?
11. Mikä on mielestäsi tärkeintä elämässä?

Minä haastan seuraavat bloggaajat:

Sufferiinan salonki-blogin 
eriparivillasukka-blogin 
homesweethome-blogin
Marin kakkuloita-blogin 

Ei ihan yhtätoista blogia mut ei se mittään.:)

torstai 3. tammikuuta 2013

Mitä tapahtuikaan??

Paluu vuoteen 2012

Pieniä kollaaseja vuodesta, sieltä täältä :)

Kuvat ei mee ihan järjestyksessä mutta viereen ainakin.





Oih,vuoteen mahtui kaikkea ihanaa. Onnin odottelua, synnytys, ristiäiset ( niistä muuten puuttuu kuvat ), joulu, paljon herkuttelua, vähäsen reissaamista, moniin uusiin ihmisiin tutustumista ym. 
Voi siis sanoa että todella mieleenpainuva vuosi. Minusta tuli äiti ja A:sta isi <3