Talavipakkasia ja pömppis

Heippa!!

Hrrrrr, -24'c, ku katoin aamulla pakkasmittaria.

Nuhakin tuli, mutta hyvää tässä on se, että saan maata vaan peiton alla :)

Vointi on ollu muuten hyvä, oksentaminenki on loppunu ja mahakin on vähä pomsahtanu esiin :D

Iltaisin on turvottanu, mut yllättäen sen turvotus oli vielä aamullaki . Tänään tuli viikkoja täyteen 14.

Kuvia en oo vieläkään oikeen ottanu mistään mitä nyt muutamia hätäpäissäni kämpästä. Pohjoisessa käytiin mutka, pääsin siellä luottokampaajalle ja sen jälkeen vielä Helsinkiin äitini luokse. Ajamista siis on ollu, tai oikeastaan mulla pelkästään istumista vieressä.

Mitään muuta ei oikeestaan oo siis tapahtunu.

Tähän kämppään oon jo kevään teheny, ku päätin, että kevään pittää jo tulla!

Tulppaanikimpun ostin aikoja sitten ja nyt se sitte kuoli, mut jotenki nätti se on silti, ja joo, arskahan se sisälle paistelloo :)

Uuet verhot ja valkonen sohvanpäällinen kevään kunniaksi. Vaikka puhuinki turkoosista, on se yksistään aika tylsä nii pistin vihreet tyynyt sohvalle ja passaahan ne siihen :)

Ja ai nii, tehtiin ihan sikahyviä hamppareita, lurps...

Emmää keksi oikeen mittään muuta. Yritän saada itteni terveeksi jos vaikka päässä kulkis muukin kuin räkä :/ Ihanaa viikon jatkoa ja pitäkää ittenne terveinä!!

Pitkästä aikaa..

Voih, onki menny paljon aikaa ku viimeksi tänne kirjoittelin.
Oon kyllä päivittäin käynyt lukemassa toisten kuulumisia ja katsomassa ihania sisustuksia ym.
Mitähän kaikkea onkaan tapahtunu.. hmm..
Noh, Joulu oli ja meni, samoin uusvuosi.
Tänäkin vuonna stressasin joulusta ja ihan turhaan. Omalla painollaanhan se mennee. Tuli syötyä taas paljon ja liikaakin, mut mitä muutamasta joulukilosta :)
Joulukuusikin saatiin haettua ja kyllähän se sitä joulun tunnelmaa loi, vaikkakaan ei meinannu pysyä pystyssä.
Aattonaamuna laitoin paistin aamulla heti uuniin, missä se saikin olla muutaman tunnin.
Joulupukin kuumanlinjan katoin tietysti ja osittain lumiukon. Oon kyllä niin jouluihminen ku vaan voi.

Uuden vuoden jälkeen alkoi uudet työkuviotkin :))

Kyllähän tänne muutakin kuuluu;
Raskaustesti näytti marraskuussa plussaa!!! (18.11). Vähän kyllä hätiköin sen kanssa, mutta himmeä viiva tuli ja kaks seuraavaakin näytti plussaa.
Voi sitä ilon päivää, mutta tosi varautuneita oltiin ja ollaan vieläki, loppukesän tapahtumien takia.
Tais olla marraskuun loppua tai joulukuun alkua, kun huomasin, että vuodan vähäsen niinku vanhaa verta. Vuoto ei ollu mitenkään runsasta eikä ollu kipuja. Ajattelin odottaa ekaa neuvolaa.

Eka neuvola oli 7.12 ja mitään ei näkyny tai kuulunu.Lääkäri tutki ja totesi istukankin olevan löysä,. Lähete heti sairaalaan kaupunkiin. Itkuhan se siinä taas tuli, että miksi meille käy näin.
Pääsin melkein heti sisään naistentautien osastolle ja ultrattiin sisäkautta. Pidin vaan silmiä kiinni ja toivoin jo kaiken pahan olevan takana ja yhtäkkiä gynegologi sanoo, että "onhan täällä syke"!! "EIKÄ"??, tais tulla multa. Voi sitä iloa.Istukkakin oli kuulemma ihan normaali.
Mua pyydettiin tulemaan vielä viikon päästä samaan paikkaan, että katsotaan onko siellä kasvettu, kun ei se gynegologi uskaltanu varmaksi sanoa mitään ,ku siellä oltiin vielä niin pieni vauvanalku.
Mies odotteli siinä aulassa ja itkuhan siinä tuli ku sanoin että syke siellä oli.
Soitin omaan neuvolaan ja sanoin kuulumiset ja sanoin, että vauvan alku oli n. 5 päivää pienempi. eli nyt taidettiin mennä rv 6+0.

Menin viikon päästä taas sairaalaan ja kyllähän jännitti. Sama täti mua siellä odotteli ja ultraus alko. Siellä oli kasvettu ja sydän löi. Kone näytti viikoiksi 7+2. Sain kuvankin mukaan. Tästä tämä matka alkoi. Onnellinen sellainen.
Loppujen lopuksi vuotoa mulla oli n.kuukauden ja ei ollut vissiinkään mitenkään vaarallista, todella yleistä kuulemma ja tädin ultratessa kohdussa olikin kohta ,josta vuoto saattoi tulla.

Neuvola oli 20.12 ja taas niin jännitti. Heti katottiin vielä oman neuvolatädin kanssa ultralla ja "iso" möhkälehän siellä oli sykkeen kera. Otettiin verenpaine ym. Kaikki mitä nyt tedään ekalla kerralla ja kaikki oli niinkuin pitikin.

Sain vielä ennen niskaturvotusultraa nähä oman pienen ihmeen neuvolassa, ku sanoin että pelottaa ihan hirveästi, että joku menee pieleen.
Käytiin miehen kanssa 4.1 yhdessä neuvolassa ja pieni ihme pyöri siellä koko ajan ja selvästi oli kädet ja jalat siellä, mitkä heilu.

Tää alku on ollu pelottavaa, mutta samalla ihanaa. Oksentamista ja kaikkea, mutta vähällä oon kumminki päässy ja oon päässy näkemään ihanuuden niin monesti. Harva varmaan pääsee. En mäkään olis päässy jos heti olis se syke näkyny.

Tästä ei ollu oikeastaan kerrottu ku perheenjäsenille ja parille kaverille. Vaikeaa on ollu tietty pitää salassa, mutta halusin suojella itseäni jos jotain sattuu. Rankkaa oli kertoa viimeksi mitä oli tapahtunut, joska sitä ei ymmärtäny itekkään.
Moni sanoo ja onkin oikeassa, että ei pidä ajatella mennyttää vaan tulevaa ja keskittyy tähän, mutta se kun ei olekkaan niin helppoa. Heti kun innostuu jostain, päässä joku sanoo, että älä vielä intoile, mitä tahansa voi sattua. Se iloitseminen ei olekkaan enää päivänselvää ja helppoa. Mutta näillä mennään mitä on annettu :)

Eli tulevaisuudessa kerron raskaudestakin täällä blogissakin, mutta yritän vähän hillitä sitä :D

Tässä ultrasta vähä tuliaisia, 11+3

Hyvin oli kasvettu ja kaikki muutenki todella hyvin.
Jännitti ihan hulluna mennä sinne, mut mikä helpotus ku näki vauvan. Kädet ja jalat siellä taas viuhto ja käsi lipassa :) (poika??) Ainaki miehen mielestä selvä poika :)) Ehkä sitten niin. Aikaa meni, että kaikki sai katottua ja mitattua ku siellä oli niin kova tohina ettei malttanu kauaa pysyä paikallaan
Tälläista tällä kertaa.

Täältä kotoa en oo ottanu kuvia ku nyt kaikki on sekaisin ja verhojakaan ei oo ikkunassa ku mää vähä "sisustan". Punainen nykyään vähäsen niinku etoo. En tiiä kyllä mikä siinä on. Turkoosi on IN meillä ny :))

Toivottavasti teksti oli tarpeeksi selkeää, yritin kyllä tehä siitä "luettavan" :D Pitkähän se on mut kiva jos jaksoitte lukea ja kommenttia saa pistää mistä vaan :))