perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulua ja välipäivää

Taasen joulu on ohi :) Sai syötyä paljon ja saatiin toooodella paljon lahjoja. 
Itse sain toivomani etanarasvan, Snö Of Swedenin rannekorun, ihanan karvalakin, lahjakorttia, yöasua, korutelineen jne. 
Onni sai vaatetta, paljon leluja, kirjoja ja kaikkea ihanaa. Otan kuvia myöhemmin lahjoista.
A sai pizzakiven, headsetin, hujuhajua ym.. 

No nyt välipäivänä tietty tehtiin pizzaa, sillä pizzakivellä ja kyllähän se on toimiva vehje :)
Pohjassa, vehnäjauhojen sijaan käytin pizzajauhoja.



Tehtiin aika iso satsi taikinaa ja saatiinki 4 pizzaa + jonkinlaisia pizzakierteitä :)
Täydellisiä eli siis pyöreitä ei saatu ja helpompi oli tehdä lastan mallinen 


Juusto laitettiin pohjalle


Nyt ei oo enää ku yhdestä pizzasta vähän jäljellä :D Äiti kävi vähän auttamassa ja loput ollaan syöty me kahdestaan. Oon ollu joka välissä keittiössä maistelemassa, hih :) Mut se suotakoon, onhan sentään välipäivät :D Uuden vuoden jälkeen on taas hyvä keventää :)

Oon laittanu jo osan joulukoristeista kaappiim odottamaan seuraavaa joulua. Jotenki ei nyt joulu enää innosta vaan odotan innolla jo kevättä. 

Nyt saunaa vaan päälle, pizzaa nassuun ja pelaamaan Little big planettia :)
Loistavaa välipäivää teillekkin! :)

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulumieltä

Ensimmäinen Joulu pienen perheen kesken, ihanaa!
Oon ollu flunssassa muutaman päivän joten joulumieltä sai vähäsen hakea. Tänään se sitten onneksi löytyi kunnolla :)

Tonttupoika Onnin kanssa haluamme toivottaa kaikille oikein lämmintä ja ihanaa Joulua <3


maanantai 10. joulukuuta 2012

Tuuletusta

Mainiota maanantaita!!
 
Päästiin Onnin kans mummon mukaan kaupoille. 
Löydettiin iso kello keittiöön, lisää karkkitikkuja, ruusuja ja paaaljon ruokaa :)
Meitä Onnin kans vähä jännittää ku isi tulee huomenna kotiin. A kuulemma selätti taudin ja on terve ku pukki :) 
 
 





















Tilasin nuo söpikset verhot Jotexilta :)



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kipeät ja sairaat :(

Huomenia :)
 
Lunta tullu taas yön aikana reippaasti ja ikkunasta tulee paljon valoa lumen ansiosta. Ihanaa!
On niin jouluinen olo. Jouluverhot ikkunassa, lahjoja paketoitu. Piparit vaan puutttuu. 
 
Nuhakin yrittää päälle, mutta siitäkään an lannistu vaikka yleensä olisin jo valittamassa viltin alla :D
 
A pisti aamulla viestiä että on myös kipeä... Vähän toisenlaisessa taudissa... Voi PEE!! 
Heti tuli mieleen että eihän se tänne voi tulla kun Onniin tarttuu. Pittää kattoa tilannetta. A siis on tulossa tiistaina...
 
Itsenäisyyspäiväki meni ja Onniki on nyt 5 kk.. Perjantaina onki sitte neuvola. 
Ja kyllähän Onni käänty tasan sinä päivänä ku täytti 5kk. Voi ilon määrää! 
 
Tiimarissa huomasin nää karkkitikut, ylisuloisia!!




Näillä pyykkipojilla mää ripustan kortit katosta roikkuvaan paperinaruun. Toivottavasti nyt joku ees lähettää enää kortteja. Meiltä lähtee ainaki kunnon pino postiin :)



Onni on aamun eka nokosilla.. Ensin se jaksaa nukkua sen 10 tuntia, valvoo hädin tuskin tuntia ja taas nukkuu. Illalla se sitten valvoo pitkän pätkän, että yöllä uni jaksaa maittaa. Parempihan se niin on. Onni on nyt vallannu isin puolen kokonaan sängystä. Saa nähä miten se uni maittaa pinniksessä kun isi tulee kotiin... 
Pittää alkaa kohta puuron keittoon, sehän se pienen miehen herkkua on. Pitäis minunki mallia ottaa eikä vaan aamusin litkiä kahvia. 
 
Ei muuta ku joululaulut keittiössä soimaan ja hääräileen. 
Ihanan talvista sunnuntaita kaikille <3
 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Joululahjalista

Rakas Joulupukki

Tänä vuonna listani saattaa olla lyhempi kuin monina menneinä vuosina.
Yksi ja isoin syy on se, että olen saanut sen lahjan nyt, joka pukinkontista on puuttunut muina vuosina, eli oman lapsen.
Mutta onhan tietysti minulla muutama lahjaidea jos haluat jouluna minua piristää ;)

Eli Iittalan Taika- sarja on ihana ja sitä yritän keräillä. Muumitkin kelpaavat mutta muistaako pukki mitä minulta puuttuu?
Etanarasvaa kuivalle iholleni


Hmm... Mitähän muuta, no täydellisten naisten tuotantokausia, tai vaikka Snö Of Sweden- koruja




Minähän en ole nirso ja tykkään monenlaisista asioista, kuten Pukki hyvin tiedät ja varmasti muistat :)
 Toivottavasti Pukki pääset taas kaikkien lasten luokse, myös meidänkin! Onni odottaa kovasti että näkee ensimmäistä kertaa sinut. 
Luntakin on tullut, joten se varmasti helpottaa sinun matkantekoa. 
Voikaa hyvin siellä Korvatunturilla ja perässä tulee Onnin lahjatoivelista.


                                          :llä Tiedät varmasti kuka :)



perjantai 30. marraskuuta 2012

Lahjoja

Ensialkuun sellaista että JEE!!! Tietokoneemme on herännyt henkiin, mutta kylläkin aina vaan hetkiseksi. Kone siis sammuilee edelleen, mutta ei niin paljoa. Pääsen tekemään omat juttuni eli tämä ja facebook :D

A on lähteny takaisin Ruotsiin ja onkin 15 päivää siellä! Nyyh... Luku 15 ei tunnu kovin isolta kun sen tänne kirjottaa, mutta jos sanoo että kaks viikkoa, tuntuu että se on ikuisuus..
Niin  ja eihän jäljellä enää ole kuin 10 :) 

Mä olen saanut ostettua A:lle kaiken mutta yks lahja odottelee vielä kaupan hyllyllä. 
Onnille en oo vielä päässy osteleen, mutta tontuthan ne tekee ja pukki tuo, niinhän se menee..
Ajattelin A:n lahjojen kohdalla auttaa pukkia ku ei se olis kumminkaan osannu tuoda oikeenlaisia.

Onni se vain kasvaa ja oppii uutta. Alakulmahammas se sieltä tuloaan tekee. Sen jo näkee, mutta ei tunne :D Välillä hammas/hampaat kiukuttaa mutta edelleen nukkuu ja syö hyvin.

Mitähän  sitä muuta...... Kaikkeahan tässä on tapahtunu, mutta ku ei oo päässy tänne kirjottamaan niin kaikenhan sitä unohtaa. Viikko enää niin Onnikin on jo 5kk!!


Näistä paperinaruista tulee siskon toivoma lahja. Mä siis autan taas tonttuja ja pukkia. Oonkait mäki sit lahjani ansainnu ku näin kiltiksi olen ruvennu.




Nyt kerkes jo konekki sammua eikä tahtonu enää lähtee päälle :/ Voi että mä vihaan tietokoneita ja sitä ku en älyä yhtään näiden päälle!!
Ei auta ku lähtee pötköttään sohvalle katsoon illan elokuvaa..
Hauskaa viikonloppua kaikille :)



torstai 15. marraskuuta 2012

4kk

Iltaa!!

Täällä sitä ollaan Onnin kaa kahestaan puoltoista viikkoa.. Tai onhan täällä Pipaki, mut siis oon ainut joka puhuu suomenkieltä..

A lähti maanantaina sinne Sundsvalliin töihin. Onnilla oli tiistaina heti klo 8.00, 4kk neuvola/lääkäri.
Äitiä vähä jännitti että miten on Onni kasvanu ja hienostihan se taas oli!
Eka neuvolatäti mittas ja punnitti : 64cm ja 6890g. Yli kilon tullu taas kuukaudessa painoa ja kyllä se tuntuuki ku jätkää kantelee. Mallivauva kuulemma ku ihokin niin puhdas :)
Lääkäritätille piti sitte hurjana jokellella ja kertoilla kaikkea. Kääntyä Onni ei vielä taho mutta ryömimään on kova kiire.. 
Mää täällä oon alottanu joulusiivousta ja kyllä, pakko alottaa nyt että saan jouluun mennessä kaikki tehty ja kiirehän se taas tunnetusti tulee.. Oon laittanu joulua jo vähä mut haluttais hommata jotain uusia juttuja, muutama sellainen kaunis juttu.. 

Ens viikkoa jo odottelen kovasti että nään A:n taas ja Onnia on kuulemma älytön ikävä. Sen uskonki, koska itellähän ikävä iskee jo kaupassa jos Onni jää mummolle hoitoon :D


Ai nii, meillähän tietokone sanoi sopimuksenki irti ja se on nyt Onnin kummisedällä korjauksessa.
Pyydettiin sitte äitin läppäri lainaan, ku enhän minä ilman konetta selviä.. Ainakaan aamuisin. Pittäähän mun tietää mitä maailmalla tapahtuu. (Sehän selviääki kavereiden fb päivityksistä :D )

Nyt BB:n kimppuun. Öitä ihmiset!

Ps. Ekat joululaulut kuunneltu Onnin kans. Joulu, tule jo!

tiistai 6. marraskuuta 2012

Wiikendi

Tiistaita kaikille!!

Huhhei ja hellät tunteet. Olipas siinä viikonloppu!!
Oli menoa ja vilinää ja kaikkea siltä väliltä. 
Elikkäs, perjantaina mentiin mammani kans kosmetologilla timanttimikrohiontaan joka oli TAIVAALLINEN!!
Samalla reissulla poimittiin kyytiin se mun ystäväni joka saapui bussilla kaupunkiin...
Siskoni saapui samaisena päivänä mutta myöhään illalla.
Lauantaiaamuna mentiin koko poppoo äidin luokse kakkukahveille ja yllätys oli suuri äidille kun siskonikin oli tullut :D Tuo oli aika vaikee pitää salassa äipältä..
Noooh, sitten sanottiin äidille että kyyti tulee hakemaan myöhemmin että mentäisiin Amarilloon syömään koko konkkaronkka ja niinhän myö mentiin :) Ruoka oli aivan loistavaa ja seura sitäkin parempaa.
Mukana siis oli Minä, A, Onni, Ystäväni, siskoni, äiti, äidin sisko ja A:n kaveri eli 7 syöjää + Onni :)

A jäi illalla kotiin Onnin kans ja me tytöt + A:n kaveri lähettiin juhlistamaan iltaa kaupunkiin. 
Kaikki huipentui siihen kun oltiin porukalla vuokrattu valkoinen limusiini!!!
Sekin oli siis äidille yllätys ja huippu sellainen!!
Oltiinhan me (vähäsen) leuhkana kun päästiin ihan keskelle kaupunkia, kävelykadulle ihmisten joukkoon sillä valkoisella ratsulla :D
Ilta oli todella onnistunu ja jalat on vieläki kipeät kaikesta tanssimisesta :D Oli kuulemma ikimuistoiset synttärit eikä parempaa olis voinu toivoa :) ! 


torstai 1. marraskuuta 2012

HuLiNaA

Heipat!!

Mistä aloittaisinkaan että nää jutut olis ees vähä ymmärrettävissä...
Ensinnäkin, tää meidän kone temppuilee koska siitä on menossa joku juttu jonka nimeä en muista :D Kuvien lataaminen ei olekkaan niin helppoa ja yksinkertaista ja tää kone sammuu noin 5 kertaa ennenkuin oon saanu ne 5 kuvaa kamerasta tänne...
Sitten aamulla A:n puhelin soi ja soittaja kertoi sellaisia uutisia että A lähtisi töihin naapuriimme Ruotsiin!! Jes!! Viikko töitä, viikko vapaata periaatteella. Ihan loistavaa kyllä!!

Sitten.. Huomenna päästään mamman kans rentoutumaan kosmetologille timanttimikrohiontaan.
Myös pohjoisen ystäväni T saapuu bussissa kaupunkiin josta noukimme hänet kyytiin..
Siskoni saapuu myös huomenissa mutta myöhään illalla vasta.
Luvassa on menoa ja vilskettä. Ollaan saatu suunniteltua vaikka ja mitä!!
Kerron niistä vasta ensviikolla kuvien kera, koska ne on vielä salaisuuksia ja synttärisankari ei saa missään nimessä tietää niitä !! :)
Selvennän vielä että kyseessä on mamman synttärit :)

Joulua odotellaan täällä katselemalla ihastuttavia kuvia lehistä, herkuttelemalla ja laittamalla valovirityksiä joka nurkkaan estämään pimeyttä.


Muutama kuva siis sieltä täältä.
Pohjosen ystävälle pieni synttärilahja :)


Pippaloihin uus mekko :)


Onni tekee ekaa hammastaan, JEE!! Nukkunu silti yli kymmentä tuntia yössä eikä turhia kitise. Tänään kuulin ekan kunnon naurunki.
 Aiheita hymyyn ja hyvään mieleen on siis paljon!

A alko loihtimaan meille hyvää ruokaa (tacoja), Onni nukahti pinnikseensä ja mä taidan mennä sohvalle odottamaan ruokaa ja ennenkaikkea huomista!! :)
Ensviikkoon! :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Kukkaiset

Äiti toi ihania neilikoita










Ja pieni salamatkustajani mun 


Eeeeeipäs mulla mittään tän ihmeempää ollu. Oli vaan pakko ottaa kuvat noista kukista ku ne on jotenki nii pirtsakat :)




maanantai 22. lokakuuta 2012

Pakkanen

Tän syksyn eka pakkasaamu meikäläiselle. Onhan se muina öinäki käyny pakkasella mut minäpä oon sillon vielä nukkunu.
Ihana auringonpaiste heti aamusta ja ihanan kirpsakka päivä.
Eilen vaihettiin kaapin paikkaa. 
Iso ruskea liinavaatekaappi lähti meijän makkarista poies ja muutti vieras/tietsikkahuoneeseen(Onnin tulevaan huoneeseen).
Vieras/tietsikkahuoneesta lähti se Ikean lokerikko taasen makkariin, missä on Onnin vaipat, vaatteet ym ym ym.. 
Mietiskelin että tuosta isosta kaapista tulis hyvä lelukaappi ku uskon että niitä leluja siunaantuu enemmän ku tarpeeksi. Pittää sitte myöhemmin keksiä joku hyvä paikka noilla liinavaatteille. 

Huomasin aamulla että meijän Onnillehan saa pukea jo 68cm vaatteita!! Siis vasta sai oikeesti laittaa 56/62!!!! Huhhei.. Viime yönäki lapsonen nukkui 11 tunteroista putkeen. 
Meitä on kyllä siunattu maailman ihanimmalla lapsella!! 

Onnin pinniksen päälle laitoin roikkumaan tuon tähen. Se valaiseeki kivasti jos yöllä pittääki herätä Onnia syöttämään. Pikkuhiljaa joulujuttuja alkaa ilmestymään..
Sohvan taakse laitoin kolme lyhtyä. Ne jääki sisällä olijoille piiloon mut ohikulkijat saa iltasin katsella lyhdyissä palavia kynttilöitä :)




Onni 3,5kk


lauantai 20. lokakuuta 2012

Tähtiä, tähtiä, tähtiä...

Meillä on, siis mulla on menossa joku tähtimania. Jotenki oon tykästyny niihin, ja tällä meinaan tähtiä sisustuksessa. En siis tiiraile kaukoputkella taivaalle vaan etin tähtösiä kauppojen hyllyiltä :)


Tää tähtijuttu on alkanu vasta äsköttäin, joten kotiin kyseisiä juttuja ei oo vielä hirveesti ilmaantunu.
Pipaki näköjään tallentunu kuvaan ku sattunu tallustelemaan.

 

Meillä ollaan kyllä nukuttu hyvin. Onni vetelee 10 tunnin yöunia ja on ku itse aurinko päivisin.
Tietenki välillä joku kiukuttaa mut kenelläpä ei. Mua on kiukuttanu huonot ilmat ku ei olla päästy pihalle, mutta tänään se kiukutus lakkas ku aurinko on paistanu.
A teki toissapäivänä lihapullia ja nehän loppu saman tien joten se alko nyt tekeen uutta satsia. Ne oli jotenki niiiin hyviä ku A laitto jotain meille uutta olevaa yrttiseosta. 
Eilen myös aloitin herkuttelun pipareilla joihin oon varmaan jo kyllästyny jouluun mennessä. Samoin kävi viime vuonna riispuuron kans :D

Ja vielä lopuksi minä yhtenä päivänä


Onni kuulostaakin jo vähän heräilevän, joten lähen sieppaamaan sen sängystä :)
Heipodei!!


maanantai 8. lokakuuta 2012

Neuvola

Onnin 3kk neuvola oli tänään:

Paino oli hyvin noussu ja jäbä painaa jo 5850g (4120g) ja on 59.5cm (55cm).
Ei siis ihmekkään että äitin kädet onki puutunu aina kantelun jälkeen :)
Päätä kannattelee todella hyvin ja on muutenki touhukas pieni. 
Sai jäykkäkouristus- ja polio rokotukset ja onki ollu tänään sellainen nuutunu ja vähä känkkäränkkä.

Onni on nukkunu nyt 4 yötä putkeen. Siis että ei tarvii enää heräillä syöttämään.
Mutta, siihen se putki sitte loppuki :D Eilen illalla Onni nukahti 6 aikaan, heräs 2 syömään ja valvo siitä sitte aamuun asti.. Meinattiin olla vähä silmät ristissä ku kympiksi mentiin neuvolaan. 
Nooh, jos se taas ens yönä nukkuis reippaasti :)

Mää pääsen irtautuun arjesta enskuun alussa!! JEEE!! Kyllä suoraan sanoen tekee gutaa!! Vaikkakin ei täälläkään oo rankkaa ollu mut on se erinlaista päästä kotoa poies ilman Onnia ja A:ta :D
Äitini mun täyttää 60wee tässä kuussa ja vietetään niitä pienellä porukalla sitten enskuun alussa. Syöden hyvin ja pitäen hauskaa. 
Omatki synttärit on tässä kuussa ja kyllähän mää kakun leivon ja jos saisin vielä hiuksiin kivaa väriä nii muuta en pyydä :) Kiitos nam! 

Tässä kuukauden sisään on siis enemmän häppeninkiä ku normaalisti ja tää mamma on mielissään :)

Kuvia mulla ei oikeen ole... Onnikaan ei ollu tänään oikeen hymyileväinen ku parit piikit pistettiin..
Tälläsen pienen jutun tein Onnin tulevaan huoneeseen. Tarvitten vielä yhen vaaleensinisen kartongin nii tää olis valmis.


Nää tähdet.. Joo-o.. Tilattiin Ebaysta siis tälläsiä perus tähtiä seinälle. Siinä oli oikeen kuvaki ja nää näytti niinku oikeesti isoilta. Siinä luki että 60 tähteä ja että niitä on kolmea eri kokoa..... 
Öhöm, nää sit tuli postissa ja kyllä meinas naurattaa.. Isoimmat oli muutaman sentin ja nää näyttäis seinällä ihan kärpäsen kakoilta. Nooh, mää käytän ne ihan johonki muuhun, niinku tälläsiin. Kukkapurkin reunatki on saanu tähtikuvioinnin.
Olis jo niiin ihanaa alkaa laittaan Onnille huonetta valmiiksi.Osaksi voin tietty laittaa mut huone on vielä vieras-ja tietokonehuoneena nii hirveitä en vielä ala tekemään.

Mä lähden sohvalle pötköttään, otan koiran kainaloon ja alan kattoon Emmerdalea :)

perjantai 5. lokakuuta 2012

Pallot

Tehtiin A:n kanssa niitä paperinarupalloja.
Ne onnistu loistavasti ja ostanki ens kerralla vielä lissää narua muina väreinä nii saadaan tehtyä lisää että voin tehtyä suunnitelmani valmiiksi johon palloja tartten.

Tarvitset:

Paperinarua
Ilmapalloja
Liimaa/liisteriä
Pensseli
Vettä
Elmukelmua
Lattialle suojaa 
ämpäri


Ensin ilmapallo kiedotaan kelmuun jonka jälkeen sen ympärille pyöritetään paperinaru sikinsokin.Kun pallo näyttää halutulta nii se voidellaan liimalla jonka minä laimensin vedellä.




Ensin kyllä koko pallo näytti suttuselta ja ajattelin että eihän tuosta voi ikinä tulla sellaista mitä olin ajatellu...








Mut saunaan vaan kuivumaan yöksi.



Tein reiän palloon ja päästin hitaasti ilmat pihalle. Yllättäen nätisti pallon jämät + kelmu lähti sisältä.
Tökin pitkällä tikulla reikiin jotta kelmu lähtis ja tälläsiä niistä sitte tuli. Sellasia mitä pitiki! :)
Lisää vaan näitä nii saadaan valot sisään ja..... noo, näätte sitte :)












Meillä kun nää iltapalat on aina niin terveellisiä nii jatketaan samaa rataa

Mansikkabanaanipirtelö

2xbanaani
pakastemansikoita
puol litraa vaniljajädeä
 loraus maitoa 

Kaikki vaan sekasi tehosekottimessa ja avot



torstai 4. lokakuuta 2012

Karhunpoika sairastaa

Meijän reppanuus on nuhainen :(
Monta päivää junnannu että tuleeko joku tauti vai ei ja tänään on sitte räkäinen. Nyyh, mamma vois toistamiseen ottaa tuon taudin nii toisella olis helpompi olla.
Voi olla että tuo nuha on syy siihen että toinen nukkua tuhnutti KYMMENEN TUNTIA!!
Oltiin aamulla vähäsen ihmeissään :O


Tänään alan tekemään narupalloja.. Saa nähä mitä niistä tulee mut A aiko olla kaverina :)
Pistän niistä kuvaa JOS ne onnistuu 


 

 A:n kaveri, Onnin kummisetä toi omasta puustaan luumuja. Ai että ne on hyviä!!
Niitä oon sitte popsinu. 
Eilen kyllä tuli popsittua muutaki ku luumuja.. SULKAATA!! Muhun uppos iso tupla, monen monta riviä pähkinäsuklaata ja kismettiä. Vesi tullee kielelle ku muisteleeki :D
Tänään taas kevyemmin luumuja syöden :))

 


perjantai 28. syyskuuta 2012

Aamuja..

Oikein hyvää huomenta!!
Meillä Onni on nukkunu yönsä alusta asti todella hyvin, yhdellä syötöllä.
Nooh, eilen se nukahti meidän sänkyyn kolmen aikaan iltapäivästä, heräs illalla syömään ja nukahti samantien.
Kyllähän meitä isin kans vähä arvelutti, että mitenköhän yö tulis menemään ku päivän on jo nukkunu.
Yks syöttö oli ollu puol kaks ja meidän kahden aamu alkoi nyt puol kuus :)
Onni oli ku Naantalin aurinko, pelkkää kikatusta koko mies. 
Nyt nukkuu sohvalla peiton mutkassa taas ja minäki ehdin niin hyvin heräämään että turha lähtiä enää sänkyyn pyörimään, joten ehdin tässä naatiskelemaan netin ihmeellistä maailmaa..
Haaveissa iiiihana aamiainen joten siinäpä herkkukuvia netin pyörteistä












Kyllä, mulla on flunssa.... ja yskä.....
Ollu jo outo olo sunnuntaista asti ja eilenhän se tuli päälle kunnolla.
Oon yrittäny olla Onnista vähä kauempana ettei reppanaan tarttuis :(
Isi on nyt saanu viettää pojan kans aikaa enemmän.
Kuulostaa siltä että tää tauti yrittää kiertää kaikki ihmiset läpi :/




Tänään päästään mun oman mamman valmiiseen ruokapöytään, *lurps* ja mä vien sille sitä illalla tehtyä omppupiirakkaa :) 
Oikein kivvaa viikonloppua :)))