Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulujuttuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulujuttuja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulun jälkeinen elämä


Joulupyhät vilahti ohi ja nopeaa! Nyt on pakko myöntää että vaikka olen jouluihmisiä, tänä vuonna se ei kolahtanu. Edes aattona :/ Syy oli varmasti aika pitkälti siinä että ei saatu lunta hiutalettakaan ja vesi rämisi pitkin rännejä. Mun ensimmäinen musta joulu :( Toiseksi, isi joutu olemaan koko joulun töissä. Ei saatu viettää rauhallisia iltoja ja syödä herkkuja. 
Onnikin on menny joka ilta jo 7 aikaan nukkumaan ja mä olen sitte möllöttäny yksin. Moni voisi nauttia hetkistä yksin, niin mäki parina iltana alkuun mutta näin parin viikon jälkeen tökkii :/
Isillä alkaa vapaat maanantaina kun mä taas meen töihin. 

Noh, Onnilla oli joulumieltä sen verran mitä 1,5-vuotiaalla voi olla :D
Pukki kävi ja Onni oli ollu tosi kiltti lahjoista päätellen. 
Paketeista löyty mm. Vaatetta, työkalua, rattikelkka ja obh nordican keittiö. Sillä onki ahkerasti leikitty ja tehty meisselisoppaa ja kaikkea hyvää ;)
Isi sai mm. Hienon veitsisarjan ja kannettavan dvd-soittimen. Mä puolestaan kaikkea sellaista hömppää jota rakastan :)))

Raketitki ostettu ja huomenna Onnin kummitäti T tulee ihan yökylään. Saadaan viettää tyttöjen iltaa kera Onnisen syömällä herkkuja ja T lupas tuttuun tyyliin taikoa mulle iiihanat hiukset.
Ihana päivä tulossa. 
Nyt taidan tehä saman ku muina iltoina: Ottaa kasan leipiä ja ison lasin maitoa ja hypätä sänkyyn, aukaista telkkarin ja olla siinä niin kauan että uni tulee..

perjantai 20. joulukuuta 2013

20.

Nyt pieni hetki koneella.... 
KOHTA ON JOULU!! IIKK!! 
Kuusi on jo (tekokuusi) ja seki koristeltu, kortit on lähteny, paketit paketoitu ja siivotukki on. Töissä on syöty oikein urakalla ja naapurin ihana mummo ehtikin jo sanomaan että muutama lisäkilo onki ollu mulle edukseen, heh ;D LIHASTA SE ON, eiks nii??!! 3kg tullu tosiaanki painoa ja kyllä se vaan taitaa olla sitä lihasta ja hyvältä tuntuuki. Salilla jopa yks mieski sano että lihastahan se on ku nähny mut ekasta päivästä lähtien ku aloin siellä käymään. Mut ihana mummo, ja kerta oon nyt edukseni pyöreämpänä nii mikäpäs mun on sitte valittaa :D

Mulla alko 9 päivän loma ja Onnilla 2vk loma hoidosta, Isillä ei ookkaan sitte oikein lomaa :( Joulun jälkeen sitte. Mut nyt otetaan iisisti ja naatiskellaan ihanaiset. Taijan erehtyä hakemaan jottain hyvää minttusuklaalikööriäki, nam :)

Meillä otetaan nyt rennosti ja syyään iltapalaa sohvalla ja katotaan telkkaria. Ei oo kiire mihinkään....

 Ja tässä yks kuva teillekki :


Eiks oo tosi söpö?? 

Nyt suihkuun ja rauhottuun :))


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

8.

Lumista sunnuntaita!
 Itsenäisyyspäivä tuli ja meni ja nyt keskitytään täysillä joulujuttuihin. 
Ensin leivottiin piparit että saatiin joulun tuoksua sekä tutkittiin joulukoristeita.
Osa palloista taitaa löytyä sohvan alta kun pirulaiset eivät pysyneet Onnin käsissä ;)

Kyllä se joulufiilis sieltä pikkuhiljaa tulee. Isi ei antanu vielä lupaa tuua joulukuusta sisälle ja sehän onki ollu mun lapsuuesta "perinne" että kuusi tuuaan aatonaattona sisälle ja illalla koristellaan. Aattona se on sitten ollu valmiina ja sitä on ihasteltu ja voi sitä tuoksua.
Työkaveri sanoi että lapsena se kuusi tuoksui hyvältä ja toi joulua mutta joko nyt on niin että kuuset ei enää tuoksu tai sitte on menny hajuaisti, ken tietää :D
Meillä on nyt toista joulua tekokuusi. Oon ollu aina oikean kuusen kannalla mutta Onni on siinä iässä nyt että ehkä on parempi että mennään vielä toinen joulu näin ja ens vuonna sitten oikea. Kokeillaan tuoksuuko se meidän nenään enää.
Miten teillä tänä vuonna ja tuoksuuko se kuusi teidän neniin yhtä hyvältä kuin lapsena?



Oon osannu olla miettimättä kortteja ja lahjoja näin kauan tänä vuonna, Tokihan ajatuksia on ollu mutta yhtään listaa en oo tehny paitsi tänään se iski. Joulustressi. Plääh..
Listoja tuli ja tuli ja nyt kaikki on paperilla valmiina. Kortit teetetään niistä Onnin kuvista jotka tulee nyt alkuviikosta (sori nyt tää paljastus jotka kortin saa) ja sit ollaan sovittu monien kans että tänä vuonna pukki tuo lahjat vaan lapsille. Ei tarvii tonttujen ahertaa iiiihan niin paljoa ku viime vuonna.
Isin toiveena on SodaStream ja Reinot sekä Onnille legoja.
Mä en oo tehny pukille listää tänä vuonna. Enkä tiiä teenkö.. Oonkohan ollu edes niin kilttinä että kannattais :D
Ai nii, meillä on uus pyykinpesukone!!! Eilen käytiin ostamassa ja toinen koneellinen jo menossa. On musiikit ja näytöt ja kaikki herkut. En oikeastaan kaipaa joululahjoja ku sain sen. Voinhan joulun pestä pyykkiä :))



Ripaus joulua kaikille ja hyvää alkavaa viikkoa!!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukuussa

Moikkamoi ja oikein hyvää ja rauhallista Itsenäisyyspäivää jokaiselle!!
Tää päivä otetaan täällä rauhallisesti ja herkutellen. Aamu oltiin pihalla ja Onninen jo nukkuuki päiväunia. Tosi aikasin tosin :D

Edellisestä postauksesta onki vähäsen jo aikaa ja hyvä että edes nyt maltoin istahtaa tähän ja kertoa kuulumisia. On ollu kyllä menoa ja meininkiä TAAS!! Mamma oli työpaikan pikkujouluissa, samana viikonloppuna kävi vieraita kauempaa, Onnin valokuvausjuttu ym ym ym..
Onnin valokuvausjutusta vielä haluan kertoa enemmän. Siis se valokuvaaja oli ihan täydellinen. Myös Onni taisi sen huomata. Onnilla on nimittäin nyt ujostelukausi menossa ja ku päästiin paikalla, Onni juoksi miehen syliin ja halasi. 
Tämä valokuvaaja oli todella taitava ja sanokin että lapsista otetaan parhaat kuvat sillä ne on vilpittömiä ja rehellisiä. Kuvaus sujui kokonaan Onnin ehdoilla. Onni sai mennä ja tulla miten halusi.
Onni tosin yllätti meidät ja valokuvaajan ihan täysin. Oli niin reipas poika ja tämä valokuvaaja (Pasi) sanoikin että todella helppo kuvattava ja todellinen tähti :D
Ja niinhän Onni oliki. Monta erinlaista kuvasarjaa saatiin sillä kun Onni oli niin reipas ja "helppo", oli Pasilla hyvä kokeilla kaikkea ja kaikkea rekvisiittaaki kokeiltiin. 
Kait tätä paikkaa saa mainostaakkin, eli Jyväskylän Säynätsalossa Studio Varjo.
Ei ollu mikään tavallinen paikka, sen verran vielä voin mainostaa :))

Mitähän muuta... Suklaakalenteria ollaan ahkerasti muistettu joka aamu avata ennen hoitoon lähtöä.
Jouluverhot olen jo viikkon sitten vaihtanu ja vähän muutakin joulujuttua.
Pistän tänne sitten kuvan Onnista kunhan saadaan ne kuvat. Kuvat tulee sellaisella jännällä muistitikulla ja kaikki oikeudet kuviin siirtyy meille. Joka paikassahan näin ei ole.

Pari kollaasia teille
 


Iloista Joulunalusaikaa!!!
Nauttikaamme! <3

lauantai 2. marraskuuta 2013

Syysväsymys

Iltaa!!

Koko tän viikon oon ollu poikki... Salillakaan ei oo ollu virtaa ja oonki ollu muutaman päivän tauolla ja odotan vähä puhtia. Nyt vasta niinku heräsin tähän päivään. Päivän oon pötkötelly ja katellu telkkaria ja isi touhunnu Onnin kans. Oon ollu kiltti nyt itelle ja ollu vaan kerranki ja keränny vähä voimia. 
Miettiny että mistä tää vois johtus mut kait vaan tää syksy tekee tämän olon :/ 

Nyt uunissa juustomuffinssit ja sitten hautausmaalle viemään kynttilät. 
Herkutteluilta tulossa joten hauskaa iltaa!!






































Ps. Olohuoneeseen alkaa hiipimään punaista.. hmm.... :)

torstai 3. tammikuuta 2013

Mitä tapahtuikaan??

Paluu vuoteen 2012

Pieniä kollaaseja vuodesta, sieltä täältä :)

Kuvat ei mee ihan järjestyksessä mutta viereen ainakin.





Oih,vuoteen mahtui kaikkea ihanaa. Onnin odottelua, synnytys, ristiäiset ( niistä muuten puuttuu kuvat ), joulu, paljon herkuttelua, vähäsen reissaamista, moniin uusiin ihmisiin tutustumista ym. 
Voi siis sanoa että todella mieleenpainuva vuosi. Minusta tuli äiti ja A:sta isi <3
 

perjantai 28. joulukuuta 2012

Joulua ja välipäivää

Taasen joulu on ohi :) Sai syötyä paljon ja saatiin toooodella paljon lahjoja. 
Itse sain toivomani etanarasvan, Snö Of Swedenin rannekorun, ihanan karvalakin, lahjakorttia, yöasua, korutelineen jne. 
Onni sai vaatetta, paljon leluja, kirjoja ja kaikkea ihanaa. Otan kuvia myöhemmin lahjoista.
A sai pizzakiven, headsetin, hujuhajua ym.. 

No nyt välipäivänä tietty tehtiin pizzaa, sillä pizzakivellä ja kyllähän se on toimiva vehje :)
Pohjassa, vehnäjauhojen sijaan käytin pizzajauhoja.



Tehtiin aika iso satsi taikinaa ja saatiinki 4 pizzaa + jonkinlaisia pizzakierteitä :)
Täydellisiä eli siis pyöreitä ei saatu ja helpompi oli tehdä lastan mallinen 


Juusto laitettiin pohjalle


Nyt ei oo enää ku yhdestä pizzasta vähän jäljellä :D Äiti kävi vähän auttamassa ja loput ollaan syöty me kahdestaan. Oon ollu joka välissä keittiössä maistelemassa, hih :) Mut se suotakoon, onhan sentään välipäivät :D Uuden vuoden jälkeen on taas hyvä keventää :)

Oon laittanu jo osan joulukoristeista kaappiim odottamaan seuraavaa joulua. Jotenki ei nyt joulu enää innosta vaan odotan innolla jo kevättä. 

Nyt saunaa vaan päälle, pizzaa nassuun ja pelaamaan Little big planettia :)
Loistavaa välipäivää teillekkin! :)

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulumieltä

Ensimmäinen Joulu pienen perheen kesken, ihanaa!
Oon ollu flunssassa muutaman päivän joten joulumieltä sai vähäsen hakea. Tänään se sitten onneksi löytyi kunnolla :)

Tonttupoika Onnin kanssa haluamme toivottaa kaikille oikein lämmintä ja ihanaa Joulua <3


maanantai 10. joulukuuta 2012

Tuuletusta

Mainiota maanantaita!!
 
Päästiin Onnin kans mummon mukaan kaupoille. 
Löydettiin iso kello keittiöön, lisää karkkitikkuja, ruusuja ja paaaljon ruokaa :)
Meitä Onnin kans vähä jännittää ku isi tulee huomenna kotiin. A kuulemma selätti taudin ja on terve ku pukki :) 
 
 





















Tilasin nuo söpikset verhot Jotexilta :)



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Kipeät ja sairaat :(

Huomenia :)
 
Lunta tullu taas yön aikana reippaasti ja ikkunasta tulee paljon valoa lumen ansiosta. Ihanaa!
On niin jouluinen olo. Jouluverhot ikkunassa, lahjoja paketoitu. Piparit vaan puutttuu. 
 
Nuhakin yrittää päälle, mutta siitäkään an lannistu vaikka yleensä olisin jo valittamassa viltin alla :D
 
A pisti aamulla viestiä että on myös kipeä... Vähän toisenlaisessa taudissa... Voi PEE!! 
Heti tuli mieleen että eihän se tänne voi tulla kun Onniin tarttuu. Pittää kattoa tilannetta. A siis on tulossa tiistaina...
 
Itsenäisyyspäiväki meni ja Onniki on nyt 5 kk.. Perjantaina onki sitte neuvola. 
Ja kyllähän Onni käänty tasan sinä päivänä ku täytti 5kk. Voi ilon määrää! 
 
Tiimarissa huomasin nää karkkitikut, ylisuloisia!!




Näillä pyykkipojilla mää ripustan kortit katosta roikkuvaan paperinaruun. Toivottavasti nyt joku ees lähettää enää kortteja. Meiltä lähtee ainaki kunnon pino postiin :)



Onni on aamun eka nokosilla.. Ensin se jaksaa nukkua sen 10 tuntia, valvoo hädin tuskin tuntia ja taas nukkuu. Illalla se sitten valvoo pitkän pätkän, että yöllä uni jaksaa maittaa. Parempihan se niin on. Onni on nyt vallannu isin puolen kokonaan sängystä. Saa nähä miten se uni maittaa pinniksessä kun isi tulee kotiin... 
Pittää alkaa kohta puuron keittoon, sehän se pienen miehen herkkua on. Pitäis minunki mallia ottaa eikä vaan aamusin litkiä kahvia. 
 
Ei muuta ku joululaulut keittiössä soimaan ja hääräileen. 
Ihanan talvista sunnuntaita kaikille <3
 

maanantai 3. joulukuuta 2012

Joululahjalista

Rakas Joulupukki

Tänä vuonna listani saattaa olla lyhempi kuin monina menneinä vuosina.
Yksi ja isoin syy on se, että olen saanut sen lahjan nyt, joka pukinkontista on puuttunut muina vuosina, eli oman lapsen.
Mutta onhan tietysti minulla muutama lahjaidea jos haluat jouluna minua piristää ;)

Eli Iittalan Taika- sarja on ihana ja sitä yritän keräillä. Muumitkin kelpaavat mutta muistaako pukki mitä minulta puuttuu?
Etanarasvaa kuivalle iholleni


Hmm... Mitähän muuta, no täydellisten naisten tuotantokausia, tai vaikka Snö Of Sweden- koruja




Minähän en ole nirso ja tykkään monenlaisista asioista, kuten Pukki hyvin tiedät ja varmasti muistat :)
 Toivottavasti Pukki pääset taas kaikkien lasten luokse, myös meidänkin! Onni odottaa kovasti että näkee ensimmäistä kertaa sinut. 
Luntakin on tullut, joten se varmasti helpottaa sinun matkantekoa. 
Voikaa hyvin siellä Korvatunturilla ja perässä tulee Onnin lahjatoivelista.


                                          :llä Tiedät varmasti kuka :)



perjantai 30. marraskuuta 2012

Lahjoja

Ensialkuun sellaista että JEE!!! Tietokoneemme on herännyt henkiin, mutta kylläkin aina vaan hetkiseksi. Kone siis sammuilee edelleen, mutta ei niin paljoa. Pääsen tekemään omat juttuni eli tämä ja facebook :D

A on lähteny takaisin Ruotsiin ja onkin 15 päivää siellä! Nyyh... Luku 15 ei tunnu kovin isolta kun sen tänne kirjottaa, mutta jos sanoo että kaks viikkoa, tuntuu että se on ikuisuus..
Niin  ja eihän jäljellä enää ole kuin 10 :) 

Mä olen saanut ostettua A:lle kaiken mutta yks lahja odottelee vielä kaupan hyllyllä. 
Onnille en oo vielä päässy osteleen, mutta tontuthan ne tekee ja pukki tuo, niinhän se menee..
Ajattelin A:n lahjojen kohdalla auttaa pukkia ku ei se olis kumminkaan osannu tuoda oikeenlaisia.

Onni se vain kasvaa ja oppii uutta. Alakulmahammas se sieltä tuloaan tekee. Sen jo näkee, mutta ei tunne :D Välillä hammas/hampaat kiukuttaa mutta edelleen nukkuu ja syö hyvin.

Mitähän  sitä muuta...... Kaikkeahan tässä on tapahtunu, mutta ku ei oo päässy tänne kirjottamaan niin kaikenhan sitä unohtaa. Viikko enää niin Onnikin on jo 5kk!!


Näistä paperinaruista tulee siskon toivoma lahja. Mä siis autan taas tonttuja ja pukkia. Oonkait mäki sit lahjani ansainnu ku näin kiltiksi olen ruvennu.




Nyt kerkes jo konekki sammua eikä tahtonu enää lähtee päälle :/ Voi että mä vihaan tietokoneita ja sitä ku en älyä yhtään näiden päälle!!
Ei auta ku lähtee pötköttään sohvalle katsoon illan elokuvaa..
Hauskaa viikonloppua kaikille :)



torstai 15. marraskuuta 2012

4kk

Iltaa!!

Täällä sitä ollaan Onnin kaa kahestaan puoltoista viikkoa.. Tai onhan täällä Pipaki, mut siis oon ainut joka puhuu suomenkieltä..

A lähti maanantaina sinne Sundsvalliin töihin. Onnilla oli tiistaina heti klo 8.00, 4kk neuvola/lääkäri.
Äitiä vähä jännitti että miten on Onni kasvanu ja hienostihan se taas oli!
Eka neuvolatäti mittas ja punnitti : 64cm ja 6890g. Yli kilon tullu taas kuukaudessa painoa ja kyllä se tuntuuki ku jätkää kantelee. Mallivauva kuulemma ku ihokin niin puhdas :)
Lääkäritätille piti sitte hurjana jokellella ja kertoilla kaikkea. Kääntyä Onni ei vielä taho mutta ryömimään on kova kiire.. 
Mää täällä oon alottanu joulusiivousta ja kyllä, pakko alottaa nyt että saan jouluun mennessä kaikki tehty ja kiirehän se taas tunnetusti tulee.. Oon laittanu joulua jo vähä mut haluttais hommata jotain uusia juttuja, muutama sellainen kaunis juttu.. 

Ens viikkoa jo odottelen kovasti että nään A:n taas ja Onnia on kuulemma älytön ikävä. Sen uskonki, koska itellähän ikävä iskee jo kaupassa jos Onni jää mummolle hoitoon :D


Ai nii, meillähän tietokone sanoi sopimuksenki irti ja se on nyt Onnin kummisedällä korjauksessa.
Pyydettiin sitte äitin läppäri lainaan, ku enhän minä ilman konetta selviä.. Ainakaan aamuisin. Pittäähän mun tietää mitä maailmalla tapahtuu. (Sehän selviääki kavereiden fb päivityksistä :D )

Nyt BB:n kimppuun. Öitä ihmiset!

Ps. Ekat joululaulut kuunneltu Onnin kans. Joulu, tule jo!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pakkanen

Tän syksyn eka pakkasaamu meikäläiselle. Onhan se muina öinäki käyny pakkasella mut minäpä oon sillon vielä nukkunu.
Ihana auringonpaiste heti aamusta ja ihanan kirpsakka päivä.
Eilen vaihettiin kaapin paikkaa. 
Iso ruskea liinavaatekaappi lähti meijän makkarista poies ja muutti vieras/tietsikkahuoneeseen(Onnin tulevaan huoneeseen).
Vieras/tietsikkahuoneesta lähti se Ikean lokerikko taasen makkariin, missä on Onnin vaipat, vaatteet ym ym ym.. 
Mietiskelin että tuosta isosta kaapista tulis hyvä lelukaappi ku uskon että niitä leluja siunaantuu enemmän ku tarpeeksi. Pittää sitte myöhemmin keksiä joku hyvä paikka noilla liinavaatteille. 

Huomasin aamulla että meijän Onnillehan saa pukea jo 68cm vaatteita!! Siis vasta sai oikeesti laittaa 56/62!!!! Huhhei.. Viime yönäki lapsonen nukkui 11 tunteroista putkeen. 
Meitä on kyllä siunattu maailman ihanimmalla lapsella!! 

Onnin pinniksen päälle laitoin roikkumaan tuon tähen. Se valaiseeki kivasti jos yöllä pittääki herätä Onnia syöttämään. Pikkuhiljaa joulujuttuja alkaa ilmestymään..
Sohvan taakse laitoin kolme lyhtyä. Ne jääki sisällä olijoille piiloon mut ohikulkijat saa iltasin katsella lyhdyissä palavia kynttilöitä :)




Onni 3,5kk