torstai 22. elokuuta 2013

Ihana rakas

Torstai-huomenia!!

Ollaan herätty seiskan aikaan ja isi kähti taas viiden maissa työmaalle. Kolme päivää vietti taas kotona Onnisen ja mun kanssa :)
Tylsää ei kuulemma ollu ku tekemistä piisas yllinkyllin. 
Sunnuntai-iltana Onninen kävi nukkumaan jo puol 8 aikaan mut heräs kun isi tuli illalla kotiin. 
Kolme päivää Onni hoki "isi, isi, isi" ja sitten kun isin näki nii hirvee huuto. Yöllä sanoin että korvatulehus näyttää palanneen ja isi puki Onnin ja niin ne lähti päivystykseen. Terve poika oli ja ei me keksitty muutakaan ku että halus vaan valvoa isin kanssa. 
Aamulla piti jo viiden aikaan herätä auto-ostoksille. Päivä meni siinä ja kiireen vilkkaa töihin. 
FIN-lavoja oon tuunannu nyt isin kanssa ja siihen tuun palaamaan kunhan saadaan ne valmiiksi. Ollaan kokkailtu hyvää ruokaa ja jälkkäriksi tein omena-kaurapaistosta joka oli älyttömän hyvää. Isi kävi mummolassa omppuvarkaissa, hih :)
Siinä lyhyesti tää viikko. Eli kiirettä piti.

Mut nyt eiliseen.
Tulin töistä kymmeneltä. Täällä oli odottamassa lämpimät voileivät ja sängyllä ihana paketti!!!! 



Ja sisällä oli :




Iiiik, uus muumimuki!!! Olin vaan ohimennen sanonu yks päivä että tulee uus muumimuki nii ihanuus oli käyny ostamassa sen. Mikä yllätys!!!
Tää on tähän asti ihanin, kummanki mielestä. 
Pitäis vaan löytää ihana lasivitriini jonne laittaisin kaikki ihanat mukit.....

Ja ihana Onninen joka on ollu aamusta asti yhtä hymyä.
Aamupalan jälkeen maittaaki taas uni. Jännä että pitkien yöunien jälkeen otetaan vielä tunnin aamutirsat mut sitäkait se kasvaminen on ;)


Kuvia en saa enää napsittua kunnolla ku pienimies ei pysy hetkeäkään paikallaan :D
Siinä teillekkin hymyä päivään!

Hyvää loppuviikkoa!
Palaamme FIN-lavojen merkeissä (toivottavasti) :)

3 kommenttia:

  1. ihana yllätys, onko tuo ihan tavallinen uus muki vai joku kausimuki:)

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo muumimuki, minäkin mietin että onko tuo joki kalliimpi muumimuki? Näyttää semmoselta 50e mukilta, niinkun joskus oli vaaleanpunertava/sinertävä :D

    VastaaPoista
  3. Mä en itseasiassa tiiä ees onko tää kausimuki. Missään ei lukenu että olis. Nyt uutena juttuna oli että mukissa oli tuo tarra missä oli hauska tarina :))

    VastaaPoista