maanantai 6. tammikuuta 2014

Salielämää

Heipat!
Viimeinen arkipyhä menossa vähään aikaan. Onneksi. Ei pääse arjesta millään kiinni ku vapaita on missä sattuu :D Mä en jotenki osaa edes nyt nauttia näistä kunnolla. Ehkä siitä joulufiiliksen puuttumisesta. Hyvä pistää sen piikkiin ;)
Mä voisin raottaa mun uuttaa harrastusta teillekkin.
Eli alettiin työkaverin kanssa käymään tuolla kirkonkylän kuntosalilla. 
Ensin päätettiin että käydään millon päästään ja ehditään eli n.1-2 kertaa viikossa. Noinhan mä jaksoin ehkä kuukauden käydä ku sen jälkeen piti päästä 3-4 kertaa. Siinä oonki nyt pysytelly. Ehkä joskus jos oikein kunnolla on aikaa ja isiki kotona Onnin kans niin 5 kertaa. Tokihan on viikkoja kun isi on töissä ja haluttaa vaan itelläki viettää aikaa enemmän perheen kans. Sillon pietään huiliviikko.

En sen kummemmin oo ettiny mitään saliohjelmaa vaan aluksi tein mikä tuntu hyvältä ja pikkuhiljaa muokkasin itelleni ohjelmaa mitä noudatin. 
Ensin tuli sellainen että "alaosa" eli jalat ja pakarat tein erikseen ja seuraavalla kerralla "ylöosan" eli kädet, rinnan, vatsan ja selän. Noista jonkun saatoin laittaa jalkapäivään. 
Ekat kyykyt tehtyäni, en päässy kyykkyyn enkä kunnolla istumaan viikkoon :D
Treenin jälkeen juon aina proteiinijuoman joka myös palauttaa.
Ruokaan en paljoa ole paneutunu, ehkä lisänny enemmän protskua, hedelmiä ja kasviksia. 
Sen oon huomannu että kroppa vaatii enemmän ruokaa ja kertoo mitä elimistöstä puuttuu. Jos esim. hikoilen paljon, kaipaan suolaa ja sen myös huomaa. Sillon leivän päältä löytyy suolakurkkua :D 
nyt kun oon käyny salilla melkein 6kk, vaihdoin ohjelmaa siten että esim. Maanantain jalkapäivänä on pienemmät painot mutta toistoja on enemmän, esim 4x15. 
Keskiviikkona yläkropan vuoro ja samanlailla että pienet painot -> paljon toistoja.
Perjantaina jalkapäivä. Sillon laitan raskaat painot lämmittelyn jälkeen ja teen esim 4x8 tai 4x10.
Sunnuntain treenissä yläkroppa saa isot painot ja vähemmän toistoja.
Näin lihakset saa erinlaista treeniä ja ärsykettä.
Mulla lähteny tää toimimaan hyvin ja nää "kevyemmät" päivät on ollu oikeesti niitä raskaampia. Hyvä että eilen pysty kävelemään salin jälkeen :D
Protskupatukoihin oon myös tutustunu ja jos joku näistä juomista ja patukoista tietävä lukee tätä niin vinkkejä otetaan vastaan niinkuin myös salitreeneistä!!
Oon huomannu että moni on aloittanu kuntoilun ja elämäntaparemontin uudenvuoden lupauksen myötä ja toivon että monella se lupaus pitää ja tuloksia tulisi!!
 Mua motivoi eniten se kun näen tuloksia. Paino on nyt noussu 4kg ja toivon että ne on lihaksia :D Olo on todella hyvä ja terve. Se on pääasia!

  Mun ongelmakohtia on vatsa ja sisäreidet. Ne on mun mielestä vaikeimmat alueet treenata. Niissä ei ole rasvaa vaan nahkaa. Varsinki mahassa. Ensin muutamat kymmenenkiloa läskiä ja sitten vielä Onnin odotus eivät tehneet nahalle hyvää :D Tokihan olen jo tyytyväinen tähän tilanteeseen mutta se kiintetyminen ei olis pahaksikaan :D

Tsemppiä kaikille urakkaan jotka siihen on lähteny ja terveitä päiviä kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti